perjantai 26. lokakuuta 2012

Haltiatulen LASITTEET


Päätin tehdä ihan oman päivityksen käyttämistäni lasitteista
Näette tässä kätevästi kaikki värit, joita esineisiin on mahdollista laittaa, jos haluatte tilata minulta jotain ja mietitte sopivia värejä. Lasitereseptejä, värejä ja sävyjä on tietysti olemassa tuhansia, mutta minulla itselläni on pajalla 10 lasitetta, jotka olen todennut toimiviksi ja niiden pääosin maanläheiset värit sopivat töihini mainiosti.

Lasituspoltossa (1240 C) lasite sulaa keraamisen esineen pintaan ja muodostaa siihen ohuen, lasimaisen kerroksen. Sävyeroja voi tulla jonkin verran, riippuen poltosta: missä kohdassa esine on uunissa, mitä muita lasitteita on sen lähellä. Mutta nämä kättämäni lasitteet ovat minulle jo niin tuttuja, että uskallan luvata niiden olevan suhteellisen varmoja tapauksia...! Ei ainakaan mitään super-yllätyksiä ole tullut vastaan. Seuraavissa kuvissa tietysti sävyyn vaikuttaa, että minkälaisessa valaistuksessa kuva on otettu.

LASITTEET

 *******

SININEN

Kiiltävä tasapintaisen kaunis sininen lasite. Sopii väriksi eri hahmojen hiuksiin, vaatteisiin, Lohikäärmeisiin, astioiden sisä- sekä ulkopuolelle, oikeastaan mihin tahansa. Erityisen upea tämä lasite on esim. mukin sisäpuolella, kun ulkopuoli on toisen värinen (vaikka ruskea).
 


Sininen maljan ulkopinnassa.

Sininen Lohikäärme.

*******

 ORANGE RED

Kiiltävä, vaihtelevia punaisen, ruskean  ja oranssin sävyjä. Tuo näyttävän värisäväyksen hahmojen vaatteissa tai hiuksissa, sopii hienosti astioiden pintoihin.


Orange Red kulhossa ja lehdissä.
 
Orange Red hahmojen vaatteissa.

*******

 RUSKEANVIHREÄ
 
Kirjava, mattapintainen, tummia vihreän ja ruskean sävyjä.  Käytän tätä erittäin eläväpintaista lasitetta eniten Lehdinkäisten vaatteissa. 

Huom! Ei voi laittaa elintarvikeastioiden sisäpuolelle (sisältää kuparioksidia)!



RuskeanVihreä hahmojen vaatteissa.

RuskeanVihreä Lohikäärme.

*******

 HIEKKA   

Lämmin, mattapintainen, maanläheinen, keltaisen, oranssin ja ruskean sävyjä. Tätä käytän pöllöissä, eri hahmojen vaatteissa ja hiuksissa. Sopii myös hyvin kurpitsalyhtyihin!

 

Hiekka hahmojen vaatteissa ja kurpitsassa.

Hiekan värinen Pöllö, siivissä Tumma Suklaa.

*******

 TUMMA SUKLAA

Mattapintainen, nimensä mukaisesti herkullisen tumman suklaan ruskea, siellä täällä aavistus vaaleampia ruskean sävyjä. Sopii väriksi mihin vain!


Tumma Suklaa Menninkäisen vaatteessa ja suitsu-kivikasoissa.

Tumman Suklaan värinen Pöllö.

 *******

 MATTAMUSTA 

Musta, mattapintainen, tasaisen peittävä lasite. 
Käytän tätä lasitetta eniten Korpeissa ja Lohikäärmeissä.


MattaMusta kulhoissa.

MattaMusta Lohikäärme.

*******

 TURKOOSI

Kiiltävä turkoosi lasite, jossa keltaruskeita pilkkuja. 
Sopii parhaiten astioihin ja lehtiin yms.


Turkoosi Lehti saippua-alusta.

Turkoosia pintaa.

 *******

 VAALEANVIHREÄ

Hailakanvihreä kiiltävä lasite. Yksinään lasitteen väri on niin haalea, että käytän sen alla aina mangaanioksidia, joka tummuudellaan korostaa uurteet, kuten näissä lehdissä.


VaaleanVihreä Lehti saippua-alusta (alla mangaanioksidi).

VaaleanVihreä Lehti (alla mangaanioksidi).

*******
 
 LAMPI 

Kiiltävä Lampi-lasite on kuin metsälammen pinta, tai harakan sulassa hohtava kimallus. Siinä näkyy vaihtelevasti syvän tummia sävyjä melkein mustasta sinivihreään.  Kaunis, monisävyinen lasite, sopii erityisesti astioihin. (Olen käyttänyt myös Haltioiden hiuksissa.)



Lampi-lasite spiraalikulhossa.

Lampi-lasite ruiskutettuna valetun tuopin pintaan.

*******
 
MATTAVALKOINEN


Luonnonvalkoinen mattapintainen lasite. Tätä olen käyttänyt melkeinpä ainoastaan Tunturipöllöihin ja joihinkin pieniin kohtiin (esim. voimaeläinverkkojen eläimissä), joihin tarvii valkoista. Mutta valkoinenhan sopii toki mihin tahansa.



MattaValkoinen Tunturipöllö.

MattaValkoinen Lumihaltia.

*******

OKSIDIT
 
 Oksidit ovat jauheita, jotka sekoitetaan veteen ja levitetään siveltimellä esineen pintaan. Niillä on mahdollista patinoida esine niin, että oksidi jää tummana kaikkiin sen pinnassa oleviin syvänteisiin, uurteisiin, pieniin halkeamiin ja epätasaisuuksiin. Pinnan tummuutta voi säädellä sillä, kuinka paljon oksidia pyyhkii esineestä pois; eli sillä saa halutessaan todella tummia kohtia, kuten myös aivan vaaleata pintaa, jota tumma häivähdys vain elävöittää.

Mangaanioksidi
(Tummanruskea)
   
Käytän tätä aina kaikkien hahmojen ihon värjäykseen  ja elävöittämiseen (ellei toisin pyydetä), se on siinä tarkoituksessa ehdottomasti paras. Myös osan pöllöistä ja muistakin esineistä patinoin pelkästään mangaanioksidilla.



Mangaanioksidilla patinoituja "koepaloja".

Mangaanioksidilla patinoidut Kolme Pöllöä.

Mangaanioksidilla patinoitu Tuikkuluola.


 Rautaoksidi
(Punainen)

Rautaoksidi toimii samalla tavalla kuin mangaani, mutta se on väriltään punainen/ punaruskea. Oksidit sopivat muuten mainiosti myös korujen ja helmien värjäämiseen!


Rautaoksidilla patinoituja "koepaloja".

Rautaoksidilla patinoitu Käärme ("tasku-voimaeläin").


 *******

Hahmojen silmiin ja muihin pieniin yksityiskohtiin minulla on käytössä alilasitevärejä
Koboltinsininen (tällä väritän esim. Menninkäisten ja Haltioiden tummat silmät), Keltainen ja Oranssi (näitä käytän koboltin kanssa Pöllöjen ja Lehdinkäisten silmissä), sekä Valkoinen



3 kommenttia:

  1. Hienoa kun laitoit tämän postauksen, kiitos!
    Nyt on helppo suunnitella toiveitaan!
    Ja onnea, iloa ja menestystä teidän yhteisnäyttelyllenne!

    VastaaPoista
  2. Voi että sinulla on upeita töitä! :)

    VastaaPoista