perjantai 26. huhtikuuta 2013

Keväisiä uutuuksia ja uutisia!


Iloinen kevättervehdys Haltiatulen ystäville!

Talven ajan olen viettänyt melkoista hiljaiseloa täällä blogin puolella (pahoittelut), mutta eräät tärkeät suunnitelmat ja unelmat ovat olleet hautumassa pikkuhiljaa, ja kevään myötä ne ovat lähteneet vihdoin kasvamaan. Joten nyt minulla onkin hienoja uutisia: Haltiatuli aloittaa toiminimellä, omalla y-tunnuksella 1.5.2013!!! 

Tähän asti olen ollut mukana osuuskunnassa, Turun Tuulenpesässä, ja toiminut sen kautta. Olen saanut hyvää harjoitusta ja arvokasta kokemusta tuona aikana, ja tästä on hyvä lähteä kokeilemaan miten omat siivet kantavat. Olen jo vuosia haaveillut omasta pikku yrityksestä, ja nyt se vihdoin toteutuu! Paljon työtä edessä, mutta matka alkaa innokkaalla ja positiivisella mielellä :)

Edessä on muutto Tuulenpesältä uudelle työhuoneelle, joka sijaitsee Taidetalo Fimbulissa, Turun Pääskyvuoressa. Minulle ei tule omaa myymälää, mutta keramiikkaani löytyy edelleen Tuulenpesän putiikista ja jonkin verran myös Black Clothig Hiidenistä sekä Turun Linnan Fatabur-kaupasta. Ilmoittelen heti kun tulee uusia jälleenmyyntipaikkoja, toivon mukaan ainakin Tampereelle ja Helsinkiin, ehkä muuallekin. Minulle saa mieluusti ehdottaa sopivia käsityöpuoteja tms., mihin tuotteeni sopisivat hengeltään :)

Kesän ajan keskityn lähinnä kiertämään markkinoita, olen menossa ainakin seuraaviin paikkoihin:

Rikalanmäen Muinaismarkkinat 25.-26.5.
Turun Keskiaikamarkkinat 27.-30.6.
Loviisan Muinaismarkkinat 13.-14.7.
Ropecon (Espoon Dipolissa) 26.-28.7.
Hämeen Keskiaikamarkkinat 16.-18.8.

Tervetuloa markkinoille moikkaamaan ja ostoksille!

Omat nettisivut valmistuvat jossain vaiheessa kesän aikana, infoilen niistä sitten täällä kun ovat valmiit. Sähköpostini on edelleen sama vanha silverliadan@gmail.com, mutta mahdollisesti teen Haltiatulelle jossain vaiheessa ihan oman osoitteen. Siitäkin kerron sitten täällä heti :)

Aurinkoista ja inspiroivaa kevättä kaikille!

*******


Tässä kuvia muutamista uusista jutuista,
joita olen väsäillyt kevään aikana:


Suitsu-Draco

Pieniä kämmenelle mahtuvia lohikäärmeenpoikasia, joiden päässä on paikka suitsuketikulle. Yhden kaverini sanoin: "Suitsut on lohikäärmeen unia, siksi ne tulee päästä." Niih :)


Erivärisiä Suitsu-Dracoja

Lohikäärme-mukeja. Näitä teen tilauksesta.

Lohikäärme-mukien koristeita.

Haltian lepohetki amme-lammessa :)

Relaxing...

Kulhoja

Lintujen juoma-allas (tilaustyö)



Minikokoisia pöwwöjä!




Pieni Cthulhu! (n. tulitikkuaskin kokoinen) Näitä tulee myyntiin Ropeconiin.


8 kommenttia:

  1. Suloisia lohikäärmeen poikasia ja hienoja uutuuksia ovat kaikki! Kivaa kevättä!

    VastaaPoista
  2. Mä täällä häslään.. laitoin sulle sähköpostia!

    VastaaPoista
  3. Onneksi olkoon muutoksista! :)
    Tuli mieleen Oulusta sellainen pieni kauppa kuin Kuukorento.
    Sinne ihanat käsityösi saattaisivat sopia vallan mainiosti :)
    (ja minä saisin näitä ihanuuksia kotiini lisää helpommin)
    Ihanaa kevättä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos vinkistä! Täytyypä pistää korvan taakse :)

      Poista
  4. Heippa. Oottelen kovasti lisää kuulumisia! Sillä välin; sulle on haaste mun blogissa! http://kissapiianoma.blogspot.fi/2013/06/mut-on-haastettu.html

    VastaaPoista
  5. Et varmaan mua muista, mutta olin samalla vuosikurssilla ammattikoulussa mutta tekstiili-puolella, Tanja Vehmas tässä moi!

    Huomasin tekstistä että olit tuolla Rikalanmäellä myymässä ja oli pakko tulla sanomaan että mulla oli tuolloin kevät-näyttely tuolla samassa paikassa : )
    Ja muutenkin halusin tulla sanomaan hei, koska vain tuntui siltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helou! Kyllähän mie muistan :) Olen nykyään tosi epäaktiivinen tämän blogin päivittämisessä, kun on FB ja nettisivut... mutta sentään välillä muistan käydä täälläkin kurkkimassa ja huomasin äsken sun kommentin. Eli heippa vain sinnekin päin :) Ja Rikala on oikein mukava paikka, olen ollut nyt siellä kahtena keväänä markkinoilla.

      Poista